kun olin päivän haltijatar

Oon viivytellyt tän postauksen kanssa pari kuukautta. En oikeen tiiä mitä sanoa. En löydä ylistyssanoja kuulostamatta kliseiseltä, enkä mitään rennon hauskaa lyömättä koko juttua vitsiksi. Joka tapauksessa sinne meni viimenen kevätnäytös tässä ryhmässä, ja tällä kertaa oikeesti viimenen. Toi ajatus ja nää kuvat nostaa palan kurkkuun, mutta myös hymyn huulille. Kuinka paljon rakkautta voi "harrastus" antaa. Näytöksen ideana oli siis Prinsessa Ruususen herääminen, ja mä olin yksi hyvistä haltijattarista. Kärkitossuilla. Käsittämätöntä. Aikaa ja hermoja ei tarjoiltu hopeavadilla. Oman epäuskon ja sinnikkyyden taistelun tulos nähtiin lavalla, ja oon suhteellisen tyytyväinen. En muista enää millasta oli olla tanssimatta näiden ihmisten kanssa. Oon vaan niin haikeen kiitollinen siitä että muhun on uskottu ja mistä kaikesta muusta.

tanhuan kanssasi illoin

Niin paljon ajatuksia, niin vähän sanottavaa. Aurinko paistaa sopivasta raosta kasvoille, mä suljen silmät. Kun mä avaan silmät ja hetki ei katoa, se on paras tunne ja mua hymyilyttää. Rakastuin uudestaan Bon Iveriin ja lonkkailuun. Hetkittäin musta tuntuu että kattelen mun elämää ulkopuolelta ja mietin, tapahtuuko tää kaikki mulle, niin hyvässä kun pahassa - mutta enemmän hyvässä. Elämä on ironista. Ja palkitsevaa.

kun unelmat muodostuu

En muista koska viimeksi olis ollut niin hyvä fiilis, kun melkein kuukauden tauon jälkeen astelin balettitangon viereen, ison peilin eteen meidän reenisalien kaiuttimien alle. Ensi syksynä jatketaan vielä jälleen yksi vuosi lisää. Postiin kolahti kirje, että mut on hyväksytty ammatillisiin opintoihin valmentavaan ryhmään. Toi paikka on mulle verta, hikeä ja kyyneliä, ystäviä, kannustusta siihen mihin en ite uskois pystyväni, jalkojen palauttamista maan pinnalle, hymyä ja naurua, haaveita ja tavoitteita. Näiden salien seinistä, tangoista ja lattioiden naarmuista on ehtinyt tuleen tuttuja 14 vuoden aikana. Mua hirvittää vähän, että syksyllä pukkarissa odottaa joukko outoja naamoja, mutta opettelen luottamaan siihen että muutokset on hyvästä.

tosissani, mutta kevein sydämin ja hymy huulilla

Taikakivet-musiikkifantasiaa kolme koululaisesitystä vedetty, tänään varsinainen ensi-ilta ja huomenna vielä päivänäytös. Sitten se on ohi. Pari intensiivistä viikkoa Tampere-talon lavalla, tekolunta, klassisen musiikin hienoutta, teetä, ahdistusta, hikeä, kiirettä, tekemisten päällekkäisyyttä, yhteennivottuna onnellisuutta. Porukka ton jutun takana ja koko tää prokkisaika on ollut ihan uskomatonta. Niin mikä lukio? Sellasessa paikassa en ole käynyt viikkoon. Tällä kertaa en välitä. En tahdo palata normaaliin arkeen. Mulla menee joka kerta kylmät väreet ja pala kurkussa kun yleisö hurraa. Pientä valaistumista havaittavissa.

Barbie girl in a ballet world

Sydän hakkaa.

Varpaisiin sattuu ja tossu painaa mustelmaa.

Suljen silmät, hengitän syvään, pyöräytän hartiat.

Tsaikovskin kiinalaisen tanssin musiikki lähtee ja syöksyn lavalle.

Adrenaliini tekee taas kummia.

 Lauantaina vietin tollasta peruspäivää barbina. Tällä kertaa barbi, joka tanssi Tsaikovskin mestariteosbalettien tahtiin. Toi on varmaan ollu mun elämän tavote 5-vuotiaana. Toisin sanoen yksi tanssin joulunäytös jälleen ohi, enemmän tai vähemmän onnistuneesti, mutta en olis ikinä uskonu että nautin baletista näin paljon. Ilman uskoa itteensä ja hammasta purren on välillä treenattu, mutta pääsimpä esiintymään elämäni ensimmäistä kertaa kunnolla kärkitossuilla. Intohimoinen ballerina mustakin on taitanu kehkeytyä. Hullua.

Fiksuimmat osas ehkä jo aavistaa, että kuvissa näkyvät tukat ei ihan omasta takaa oo, vaan kuningasidean seurauksena päätettiin viedä meidän barbi-look uudelle tasolle peruukkien kanssa. Ehkä sitä vois seuraavan kerran kampaajalla repästä.

Ilta jatkui Fannyn kanssa kultturelleissa merkeissä, kun suunnattiin Como Ristoranten kautta Tampere-taloon nauttimaan vähän ammattimaisemmasta meiningistä iki-ihanan Pähkinänsärkijän parissa. Viimeks kun olin Pähkinänsärkijässä, taisin olla ite lavalla pikku hiirenä. Tajutonta toikin. Tän vuoden Riian baletin pähkinänsärkijä oli ihana, vaikka vähän parantamista olisin keksinytkin. Klassikko on kuitenki aina klassikko, ja tippa linssissä ihastelin upeita mm. upeita duoja. Tästä se joulu taitaa alkaa.

the stars above me

 Päätin tehdä villin tutkimusmatkan äitin vaatekaapille, mikä ei yleensä tuota tulosta. Tällä kertaa matkalta mukaan tarttui kuitenkin kauluspaita, joka päällä tekee mieli lähtee 80's diskoon joraan tämän tahtiin. Joskus toikin olis ollu liian erikoinen, onneks ihmiset kasvaa ja oppii kuunteleen enemmän itteensä. Täytyy myöntää, en vieläkään osaa olla välittämättä muiden mielipiteistä. Osaako joku oikeesti? Aina? Hatunnosto.

Eilen pääsin Hällään nauttimaan tanssista penkin puolella, ja tuijottelin suu auki pieniä, hitaasti muuttuvia liikkeitä, isoja hyppyjä, lihaksia, hikipisaroita, yhdenaikasuutta...

"pystyisinkö mäkin tuohon?"

Aerowaves FALL FOR DANCE, kansainvälinen nykytanssikiertue. Ohjelmaläpyskän takakannessa lukee mm näin:

"Aerowaves on vuonna 1996 perustettu 34 Euroopan maan yhteistyöverkosto. Verkoston tehtävänä on valita vuosittain yli 500 esityksen avoimesta katselmuksesta 20 mielenkiintoisinta esitystä ja tukea lupaavien koreografien työtä ja järjestämällä heille esiintymismahdollisuuksia ympäri Eurooppaa"

!!

Suomen kiertueella nähtiin kaksi esitystä, PULSE ja Duet for Two Dancers. Erilaisia, hassuja, vaikuttavia. Hieman tietoa esityksistä täältä. Mahtavaa ja poikkeuksellista oli myös se, että esitysten jälkeen tarjoutu mahdollisuus jäädä saliin keskustelemaan artistien ja koreografien kanssa. Kuulla lisää, esittää kysymyksiä, päästä lähemmäs henkilöitä ja teoksia. Nautin ja ahmin kaiken vakavasti tanssiin liittyvän.

Nyt vielä ranskaa ja koeviikko salut! Huh. Yritän aktivoitua.

Performing arts 2012

Tekniikkaa, tunnetta, uskomatonta osaamista, kylmiä väreitä, jännitystä omasta ja muiden puolesta, ylpeyttä, pieni pettymys, motivaation kohotus. Tätä kaikkee mahtu yhteen tanssin täyteiseen viikonloppuun showtanssin SM-kisoissa täällä Tampereella.

 Ite oltiin ensimmäistä kertaa aikuisten pienryhmänä mukana Normipäivä/Work!Schmork?- nimisellä teoksella. Ennen esitystä kevyt jännitys, mutta saatiin hyvä fiilis esityksen aikana. Taso oli kuitenki huippukova, ja pienestä jäi jatkopaikka kiinni. Kauan ei ehtiny omaa kohtaloo harmitella kun näki finaaliesitykset. Niin huikeita oli kaikki, että ei käyny kateeks tuomareita.

 Ylempi kuva näytetunnilta, keskeneräisen ulkonäön ja vajaan miehityksen kanssa. Kamera ei omana kisapäivänä ollu mukana, mut alla koostetta lauantailta ja sunnuntailta. Myönnän ettei kuvakulmat oo parhaita mahdollisia, enkä mitenkään vois välittää sitä fiilistä mitä joistain esityksistä parhaimmillaan tuli.

Kalle toi ansaitusti hopeaa konsalle!

Kisojen inspiroimana uskalsin asettaa tavoitteen tulevaisuuteen:

Vielä joskus, vuoden tai useemman päästä, haluaisin osallistua omalla soololla.