perjantai 7. joulukuuta 2012

Barbie girl in a ballet world

Sydän hakkaa.
Varpaisiin sattuu ja tossu painaa mustelmaa.
Suljen silmät, hengitän syvään, pyöräytän hartiat.
Tsaikovskin kiinalaisen tanssin musiikki lähtee ja syöksyn lavalle.
Adrenaliini tekee taas kummia.
 Lauantaina vietin tollasta peruspäivää barbina. Tällä kertaa barbi, joka tanssi Tsaikovskin mestariteosbalettien tahtiin. Toi on varmaan ollu mun elämän tavote 5-vuotiaana. Toisin sanoen yksi tanssin joulunäytös jälleen ohi, enemmän tai vähemmän onnistuneesti, mutta en olis ikinä uskonu että nautin baletista näin paljon. Ilman uskoa itteensä ja hammasta purren on välillä treenattu, mutta pääsimpä esiintymään elämäni ensimmäistä kertaa kunnolla kärkitossuilla. Intohimoinen ballerina mustakin on taitanu kehkeytyä. Hullua.




Fiksuimmat osas ehkä jo aavistaa, että kuvissa näkyvät tukat ei ihan omasta takaa oo, vaan kuningasidean seurauksena päätettiin viedä meidän barbi-look uudelle tasolle peruukkien kanssa. Ehkä sitä vois seuraavan kerran kampaajalla repästä.


Ilta jatkui Fannyn kanssa kultturelleissa merkeissä, kun suunnattiin Como Ristoranten kautta Tampere-taloon nauttimaan vähän ammattimaisemmasta meiningistä iki-ihanan Pähkinänsärkijän parissa. Viimeks kun olin Pähkinänsärkijässä, taisin olla ite lavalla pikku hiirenä. Tajutonta toikin. Tän vuoden Riian baletin pähkinänsärkijä oli ihana, vaikka vähän parantamista olisin keksinytkin. Klassikko on kuitenki aina klassikko, ja tippa linssissä ihastelin upeita mm. upeita duoja. Tästä se joulu taitaa alkaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti