Jamiroquai - too young to die
Huh. Mistäs sitä aloittais.
1. Taidan olla huono bloggaaja, tai vähintään kiireinen.
2. Mä oon niin mahdollisuusrikkaassa koulussa että huhhuh.
Yks alakiinnostus lisää, nimittäin kiinnostus kulttuurituottamista kohtaan on pikkuhiljaa kasvanut. Tota mielenkiintoo ei ainakaan vähentänyt koulun tuotantokurssi, jossa käsiteltiin tapahtuman tuottaminen budjetoinnista ja markkinoinnista aina toteuttamiseen asti. Lopputulos oli 90's konsertti, jota markkinoitiin salaperäisellä 10+11+12=90 kaavalla, sisällyttäen päivämäärän ja konsertin teeman. Täytyy myöntää että toi ysäri aiheutti aluks vähän epäilystä, mutta kaikki mun ennakkoluulot kumottiin tuona maagisena päivämääränä (oho kuulostimpas kohtalokkaalta....).
Edeltävänä päivänä hoidettiin roudaus, roudaus, somistus ja roudaus. Ruskeiden tekniikkaboksien myötä fiilis oli et "this shit just got serious".
Koululla meni myöhään, mutta seuraavana päivänä kurssi sai arvoisensa päätöksen, kun pitkään suunnitellusta 90's konserttispektaakkelista tuli totta. Upeita esityksiä niin lahjakkailta opiskelijoilta, että ei voi kun ihailla. Peruskoulun konserttimeininki oli kyl kaukana. Jokaista vetoo en ehtiny valitettavasti näkeen, mutta omiin ysärihelmiin noista versioista kuulu ainakin Ultra Bran Tyttöjen välisestä ystävyydestä torvine kaikkineen, Guns N' Rosesin Don't Cry ja käsittämättömän upeesti vedetty klassikko My heart will go on. Ja listaa voisin jatkaa! Hehkutusta hehkutusta.
Lisäksi löytyi muun muassa ysäriteemaista
Koululla meni myöhään, mutta seuraavana päivänä kurssi sai arvoisensa päätöksen, kun pitkään suunnitellusta 90's konserttispektaakkelista tuli totta. Upeita esityksiä niin lahjakkailta opiskelijoilta, että ei voi kun ihailla. Peruskoulun konserttimeininki oli kyl kaukana. Jokaista vetoo en ehtiny valitettavasti näkeen, mutta omiin ysärihelmiin noista versioista kuulu ainakin Ultra Bran Tyttöjen välisestä ystävyydestä torvine kaikkineen, Guns N' Rosesin Don't Cry ja käsittämättömän upeesti vedetty klassikko My heart will go on. Ja listaa voisin jatkaa! Hehkutusta hehkutusta.
Lisäksi löytyi muun muassa ysäriteemaista
karaokea, peliluola, sekä huimaa underground-reivausta ruokalassa, josta en olis ikinä uskonu paljastuvan sellasta menomestaa!
Ysärimeininkien mukaisesti pääsyliput ja staff-passit oli pokemon-korttityylisiä. Sain kunnian olla Staffsaurin lisäks myös Danchu, ja pääsin tekeen iki-ihanan Elsan kanssa koreografiaa Jamiroquain tahtiin. Sanoinkuvailematon fiilis odottaa omaa vuoroa, kun lavalle vedetään Don't Cry. Gunnarit on mulle yks niistä elämää suuremmista bändeistä.
Sain tosta tapahtumasta jopa enemmän kun odotin. Nautin jopa myöhään venyneistä roudauksista. Ei tässä vielä maailmaa olla pelastettu, mutta tajusin taas vähän enemmän, millasiin juttuihin me oikeesti pystytään.
