Tadaaa juhannusta pokkarikuvina ja pienenä soittolistana. Lainasin iskän liian isoja reiskoja ja lähdin Idan kanssa melko spontaanisti fiilisteleen kaupunkijussia tänä vuonna Tampereelle pystytetylle Valtteri-festarille. Festarin musiikkikattaus toi terassien aurinkoon ja sisätilojen hämyyn mulle uusia ihastuttavia tuttavuuksia, unohtamatta niitä vanhoja tuttuja joiden vuoksi jaksoin nousta sohvalta. SMG eturivistä ei tuottanut pettymystä. Viikonloppu oli yllättävä, naurattava, yksinkertainen, monipuolinen ja kaikinpuolin aika nautittava. Elämä on todellakin yllättävän sykähdyttävä setti.
Tarjolla tänään tärisevillä käsillä otettuja pokkarikuvia yhdestä parhaimmista keikoista millä oon saanut olla, käheiden huutojen ja pilviin pomppivien jalkojen saattamana. Höystettynä hillittömällä itkulla ja rajattomalla onnellisuudella kaikkensa antaneena, eräänä aurinkoisena iltana lähes kotikulmilla Ratinan stadioinilla, muuan Bon Jovin soittaessa lavalla. Valovoimaisempaa laulajaa saa etsiä. Mukana myös tarkkaan valikoitua biisiparhaimmistoa ja viime aikojen soittolistaa kyseiseltä orkesterilta.
Huh. Mistäs sitä aloittais. 1. Taidan olla huono bloggaaja, tai vähintään kiireinen. 2. Mä oon niin mahdollisuusrikkaassa koulussa että huhhuh.
Yks alakiinnostus lisää, nimittäin kiinnostus kulttuurituottamista kohtaan on pikkuhiljaa kasvanut. Tota mielenkiintoo ei ainakaan vähentänyt koulun tuotantokurssi, jossa käsiteltiin tapahtuman tuottaminen budjetoinnista ja markkinoinnista aina toteuttamiseen asti. Lopputulos oli 90's konsertti, jota markkinoitiin salaperäisellä 10+11+12=90 kaavalla, sisällyttäen päivämäärän ja konsertin teeman. Täytyy myöntää että toi ysäri aiheutti aluks vähän epäilystä, mutta kaikki mun ennakkoluulot kumottiin tuona maagisena päivämääränä (oho kuulostimpas kohtalokkaalta....).
Edeltävänä päivänä hoidettiin roudaus, roudaus, somistus ja roudaus. Ruskeiden tekniikkaboksien myötä fiilis oli et "this shit just got serious". Koululla meni myöhään, mutta seuraavana päivänä kurssi sai arvoisensa päätöksen, kun pitkään suunnitellusta 90's konserttispektaakkelista tuli totta. Upeita esityksiä niin lahjakkailta opiskelijoilta, että ei voi kun ihailla. Peruskoulun konserttimeininki oli kyl kaukana. Jokaista vetoo en ehtiny valitettavasti näkeen, mutta omiin ysärihelmiin noista versioista kuulu ainakin Ultra Bran Tyttöjen välisestä ystävyydestä torvine kaikkineen, Guns N' Rosesin Don't Cry ja käsittämättömän upeesti vedetty klassikko My heart will go on. Ja listaa voisin jatkaa! Hehkutusta hehkutusta. Lisäksi löytyi muun muassa ysäriteemaista
karaokea, peliluola, sekä huimaa underground-reivausta ruokalassa, josta en olis ikinä uskonu paljastuvan sellasta menomestaa!
Ysärimeininkien mukaisesti pääsyliput ja staff-passit oli pokemon-korttityylisiä. Sain kunnian olla Staffsaurin lisäks myös Danchu, ja pääsin tekeen iki-ihanan Elsan kanssa koreografiaa Jamiroquain tahtiin. Sanoinkuvailematon fiilis odottaa omaa vuoroa, kun lavalle vedetään Don't Cry. Gunnarit on mulle yks niistä elämää suuremmista bändeistä.
Sain tosta tapahtumasta jopa enemmän kun odotin. Nautin jopa myöhään venyneistä roudauksista. Ei tässä vielä maailmaa olla pelastettu, mutta tajusin taas vähän enemmän, millasiin juttuihin me oikeesti pystytään.
...mutta koulun penkki on kuuma... Kolme päivää ja sit se olis back to the business. Vähän sekavat fiilikset. Kavereita ja tapahtumia joo, mut toisaalta rankkuus vähä hirvittää. Lomalla oon mökkeilly, käyny keikoilla, käyny tsekkaamassa uusia juttuja, valvonu myöhään, heränny myöhään, tavannu niin uusia kun vanhojakin upeita ystäviä. Silti pieni klassinen loppuloman paniikki "mitään en oo saanu aikaseks koko kesänä". Viime päivien saldoon kuuluu mm:
Torstaina pakkasin laukullisen rokkimieltä mukaan ja lähdin poikien kaa Rockin' Hellsinki -festareille. Stadi on kyllä jeeees. Olis kiva asua siel joskus mut toisaalta en valita tästä Mansestakaan. Saas nähä mihin elämä vie. Syötiin pizzat Eerikin pippurissa ja siitä suunnattiin festaripaikalle Kaisaniemen puistoon. Crashdiet, Hardcore Superstar ja illan huipensi Mötley Crüe jota olinki tullu kattoon. 80-luku, olisimpa elänyt kanssasi... Tälläki vuosikymmenellä oli kyllä kiitettävän huikee meno, sedät jaksaa heilua. Ja ilma oli ku morsian.
Tommyn vuoristoratarumpusetti oli mukana. Hitto kun olis päässy mukaan. Tsekatkaa!
Valtsun peukku ylös päin osas jo ennustaa ennen keikkaa.
Home sweet home kutsu viimeseen junaan kun loput jäi vielä yöks Helsinkiin. Olin ainoossa vaunussa jossa meni sähköt. Ei toiminu valot eikä ovet. No, "Suomen valtio hoitaa" niinku joku vähän juovuksissa ollu lohdutti... Sähköt saatiin kyllä takas, ja junamatkaa piristi kuulutus: "Tämä on intercity 189 aina Tampereelle asti, ja ettei kellekään jää epäselväksi niin Mötley Crüe rock rock..." Mahtavaa.
Fiilistelyy Näsinkallion ilmasesta puistokonsertista. En tienny tapahtumasta hirveesti mitään, mut oli ilonen yllätys. Letkeetä musaa ja meininkiä, letkajenkkaa, rauhan aatetta ja asiaa. Kaikkien rakastama Simo Frangen juontamassa, ja aurinkokin käväs ilmottamassa olemassaolostaan. Pikkuhiljaa rupee tuntuun siltä et on loma.
Kuvapläjäys eiliseltä YleX:n keikalta Keskustorilta. Jätin järkkärin kotiin turvaan sateelta ja keikkariehumiselta. Mukana meni elämää ja keikkoja nähny pokkari, jonka hyvä puoli on pienemmän koon lisäks parempi zoomi. Yleisö oli aluks vähän kohmeessa mut Pariisin Kevät aitiopaikoilta toi tunnelmaa. Bändi jonka lyriikat on samaan aikaan arkisia ja elämää suurempaa. Huhhuh.
Elokuu - Kotiin Sit vähä cityhumppaa ja Elokuu, jota harmi vaan ehin fiilisteleen jonku vartin. Mut toisaalta lähtö tuli kaverin ylppäreihin. Kivat karkelot, superhyvää ruokaa ja juomaa. Kokeilin lakkia ja iha hyvältä se näytti omassaki päässä. Pari vuotta vielä...
Mukana menossa duckface ja keltanen Reima-sadetakki varmaan viiden vuoden takaa. Sillon en kehdannu käyttää koska oli "noloo käyttää sadetakkia ja se on liian kirkas". Haha. Onneks ei heitetty meneen. Nyt pystyin pitään tota ilman kanarianlintu-liikennnevalofiilistä. Viisaampana, vanhempana ja paremman itsetunnon omaavana. Ihan tyylikäshän toi on!
