keskiviikko 19. syyskuuta 2012

the stars above me


 Päätin tehdä villin tutkimusmatkan äitin vaatekaapille, mikä ei yleensä tuota tulosta. Tällä kertaa matkalta mukaan tarttui kuitenkin kauluspaita, joka päällä tekee mieli lähtee 80's diskoon joraan tämän tahtiin. Joskus toikin olis ollu liian erikoinen, onneks ihmiset kasvaa ja oppii kuunteleen enemmän itteensä. Täytyy myöntää, en vieläkään osaa olla välittämättä muiden mielipiteistä. Osaako joku oikeesti? Aina? Hatunnosto.


Eilen pääsin Hällään nauttimaan tanssista penkin puolella, ja tuijottelin suu auki pieniä, hitaasti muuttuvia liikkeitä, isoja hyppyjä, lihaksia, hikipisaroita, yhdenaikasuutta...
"pystyisinkö mäkin tuohon?"

Aerowaves FALL FOR DANCE, kansainvälinen nykytanssikiertue. Ohjelmaläpyskän takakannessa lukee mm näin:
"Aerowaves on vuonna 1996 perustettu 34 Euroopan maan yhteistyöverkosto. Verkoston tehtävänä on valita vuosittain yli 500 esityksen avoimesta katselmuksesta 20 mielenkiintoisinta esitystä ja tukea lupaavien koreografien työtä ja järjestämällä heille esiintymismahdollisuuksia ympäri Eurooppaa"
!!
Suomen kiertueella nähtiin kaksi esitystä, PULSE ja Duet for Two Dancers. Erilaisia, hassuja, vaikuttavia. Hieman tietoa esityksistä täältäMahtavaa ja poikkeuksellista oli myös se, että esitysten jälkeen tarjoutu mahdollisuus jäädä saliin keskustelemaan artistien ja koreografien kanssa. Kuulla lisää, esittää kysymyksiä, päästä lähemmäs henkilöitä ja teoksia. Nautin ja ahmin kaiken vakavasti tanssiin liittyvän.

Nyt vielä ranskaa ja koeviikko salut! Huh. Yritän aktivoitua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti